Home

Archive arrow

Globaalit gurut puhujiksi Suomen suurimpaan teollisuustapahtumaan Tampereelle kesäkuussa – MPD:n sähköistävät supertähdet Saksasta ja Japanista

Kansainväliset huippunimet, Saksan tärkeimmäksi liikkeenjohdon asiantuntijaksi äänestetty professori Hermann Simon ja tekoälyn uranuurtaja tohtori Kazuo Yano Hitachilta Japanista saapuvat pääpuhujiksi MPD 2019 -tapahtumaan, joka järjestetään Tampereen Tähtiareenalla 4.-6. kesäkuuta 2019. Ekosysteemitalous on Suomen suurimman teollisuustapahtuman äärimmäisen ajankohtainen pääteema.

 Doctor Kazuo Yano

Tohtori Kazuo Yano tunnetaan tekoälyn lisäksi myös onnellisuustutkimuksen ykkösnimenä, joka on kehittänyt mm. digitaalisen onnellisuusmittarin. Kuva: Hitachi

”Tästä MPD:stä tulee vieläkin kansainvälisempi kuin aiemmista tapahtumista. Jo viimeksi vuonna 2017 tapahtumaan osallistui teollisuuden huippuvaikuttajia lähes 30 maasta. Uskon globaalin kiinnostuksen nyt entisestään kasvavan näiden huippupuhujien myötä”, arvioi Tomas Hedenborg, Euroopan valmistavan teollisuuden kattojärjestön Orgalimen presidentti, Fastems Oy:n konsernijohtaja ja MPD-järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.

Hermann Simon on eurooppalaisen liikkeenjohdon ykkösnimi

Professori Hermann Simon on globaalisti tunnustettu saksalainen ekonomisti ja yrittäjä, strategian, markkinoinnin ja hinnoittelun guru. Hänet on äänestetty saksankielisissä maissa aikamme vaikutusvaltaisimmaksi liikkeenjohdon ajattelijaksi.

Simon on Saksan arvostetuimman ja 25 maassa toimivan konsulttiyhtiön Simon-Kucher & Partnersin perustaja, kunniapuheenjohtaja ja entinen toimitusjohtaja. Simon on kirjoittanut useita bestsellereitä ja yhteensä yli 35 kirjaa, joita on käännetty 27 kielelle. Hänen globaalista maineestaan kertoo esimerkiksi se, että Kiinassa on nimetty liikkeenjohdon korkeakoulu hänen mukaansa.

Simon on työskennellyt professorina Saksan Mainzin ja Bielefeldin yliopistojen lisäksi useissa arvostetuissa yliopistoissa ympäri maailmaa, mm. Yhdysvaltain huippuyliopistoissa Harvardissa, Stanfordissa ja MIT:ssä. Professori Simon on saanut useita kansainvälisiä palkintoja.

Simon loi käsitteen “hidden champions” jo yli 30 vuotta sitten. Hänen mukaansa Saksan talousmenestys ei perustu vain suuriin vaan keskisuuriin yrityksiin – erityisesti näihin ”salaisiin menestyjiin” – jotka toimivat talouden keihäänkärkinä Saksassa.

Viime vuosina Simon on kirjoittanut paljon digitalisaatiosta. Digitalisaation lisäksi Simonin lempiaiheet salaiset menestyjät ja hinnoittelu tulevat olemaan vahvasti esillä MPD 2019:ssa.

Kazuo Yano on tekoälyn ja onnellisuuden ykkösnimi Hitachilta

Tohtori Kazuo Yano on japanilainen tekoälyn mestari, joka käytti ”big dataa” työssään jo kauan ennen termin arkipäiväistymistä. Yano työskentelee johto- ja tutkimustehtävissä Hitachi-yhtiössä ja on tunnettu uraauurtavasta ja innovatiivisesta työstään puolijohteiden alalla. Hän käyttää työssään sosiaalisen big datan mittausta ja analyysia, erityisesti puettavien sensorien kanssa. Yano tunnetaan myös digitalisoidun onnellisuustutkimuksen ykkösnimenä.

Yano on työskennellyt 15 vuotta monikäyttöisten tekoälyjärjestelmien parissa, joita on sovellettu yli 60 tapauksessa 14 eri toimialalla. Yano on hakenut yli 350 patenttia ja hänen kirjoituksiaan siteerataan laajalti ympäri maailmaa. Tohtoriksi Yano väitteli Japanin Waseda-yliopistosta ja hän on saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja.

MPD 2019 on harvinainen tilaisuus päästä osaksi Yanon poikkeuksellisesta tekoälyosaamisesta. Harvoin Eurooppaan ehtivä Yano avaa näkemyksiään tekoälyn vaikutuksista teollisuuteemme ja yhteiskuntaamme ainutlaatuisella osaamisella.

Ekosysteemitalous huippukiinnostava teema

Digitalisaation luomat uudet liiketaloudelliset mahdollisuudet painottavat ekosysteemien merkitystä, mikä tekee MPD:stä ensi vuonna entistäkin mielenkiintoisemman.

”MPD 2019 kiinnostaa kansainvälisesti myös siksi, että ekosysteemien merkitys nousee kaikkialla maailmassa. Suomesta tekee vetovoimaisen tässä myös se, että meillä itsellämme on vahva ekosysteemiosaaminen ja vahvoja ekosysteemejä”, painottaa Hedenborg.

MPD:n järjestää DIMECC Oy:n johtamana Suomen digitalisoituvan valmistavan teollisuuden ekosysteemi. Lue lisää: www.mpdays.com.

Alkuperäinen STT Infon tiedote

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *