Home

Archive arrow

MPIDEA 2019 ideakilpailu käynnistyy! Siemens on yksi uusien ideoiden arvostajista: Ekosysteemit ja yhteiskehittäminen yhä tärkeämpi uudistavien ideoiden lähde

Digitalisaatio merkitsee koko ajan kiihtyvää muutosta niin teollisuudessa kuin koko yhteiskunnassakin. MPIDEA on Suomen teollisuuden tapa kannustaa ideointiin ja innovointiin.

Janne Öhman, Siemens

MPIDEA-ideakilpailun julkisti Siemens Osakeyhtiön toimitusjohtaja Janne Öhman. KUVA: Janina Granholm

”Suomalaisen kilpailukyvyn lisäämiseksi tarvitaan uusia ja rohkeita ideoita. Olemme todella tyytyväisiä, että ajatuksemme teollisuuden kaikille avoimesta ideakilpailusta on ottanut niin hyvin tulta ja nyt toteutetaan jo toinen MPIDEA. Erittäin hyvin onnistunut MPIDEA 2017 saa varmasti entistä kunnianhimoisemman jatkon”, toteaa Siemens Osakeyhtiön toimitusjohtaja Janne Öhman.

Vuoden 2017 MPIDEA-kilpailun voittaja, SFTecin teollinen kuivuri ModHeat on valittu voittonsa jälkeen mm. valtion kärkihankkeeksi ja saanut merkittävää rahoitusta. ModHeat sai tiukassa kisassa työministeri Jari Lindströmin johtamalta huipputason raadilta kilpailun korkeimmat pisteet liiketoimintansa kasvu- ja työllistämismahdollisuuksista, mikä on siivittänyt ModHeatin tietä menestykseen.

”Siemens on itse suuri kansainvälinen yritys. Erityisesti digitaalisessa taloudessa uudenlaista arvoa ja uusia liiketoimintamalleja kehitetään yhä enemmän yhdessä, ekosysteemeissä. Uudet, teollisuutta ja yhteiskuntaa hyödyttävät ratkaisevan tärkeät ideat tuotetaan yhä useammin yhteiskehittämisessä, co-creationissa kuten englanniksi sanotaan. Ekosysteemeissä tapahtuva ideointi, innovointi ja kehitystyö ovat avainasemassa teollisten läpimurtojen synnyssä”, kuvaa Öhman Siemensin näkökulmaa ekosysteemeihin.

Ekosysteemeistä asiakkaille ketterää lisäarvoa

”Olemme itse panostaneet paljon ratkaisuihin, joilla teollisuus pääsee kiinni nopeasti kehittyneen ja kehittyvän digitalisaation mahdollisuuksiin. Oma Value Hacker -konseptimme tähtää siihen, että asiakkaille luodaan mahdollisimman ketterästi lisäarvoa tuottavia ratkaisuja”, kertoo Öhman.

”Kaikki lähtee asiakkaiden todellisista tarpeista. Value Hacker yhdistää yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun ja tukee asiakkaiden liiketoiminnan strategiaa digitaalisessa murroksessa.” Ekosysteemeissä tapahtuva kehittäminen on Öhmanin mukaan aivan ytimessä.Konsepti sopii niin pienille kuin suurillekin yrityksille, kiitoksia onnistumisista on Öhmanin iloksi tullut paljon.

MPD keskittyy ekosysteemeihin – ideaterveiset myös yhteiskehittäjille

Ekosysteemitalous on pääteema myös MPD 2019 tapahtumassa, joka järjestetään Tampereen Tähtiareenalla 4.-6. kesäkuuta 2018. MPIDEA huipentuu finaaliin Tähtiareenalla 5. kesäkuuta.

”Ekosysteemien merkitys nousee kaikkialla maailmassa, odotamme MPD:stä kansainvälisempää kuin koskaan. Jo viimeksi tapahtumaan osallistui teollisuuden huippuvaikuttajia 28 maasta. Olisi hienoa, jos niin kansainväliset kuin kotimaisetkin ekosysteemit ideoisivat myös MPIDEA-kilpailuun! Kisahan on kaikille avoin, niin ihmisille, yrityksille kuin ekosysteemeillekin”, toteaa Harri KulmalaDIMECC Oy:n toimitusjohtaja. Suomen teollisuuden tärkein innovaatioalusta DIMECC organisoi MPIDEA-kilpailua teollisuuden puolesta, yhdessä MPD-kumppanien kuten Siemens kanssa.

Lisätiedot:

Janne Öhman, toimitusjohtaja, Siemens Oy, 050 526 7521, janne.ohman@siemens.com

Harri Kulmala, toimitusjohtaja, DIMECC Oy, 040 840 6380, harri.kulmala@dimecc.com

MPIDEA-kilpailun sivusto: www.mpdays.com/MPIDEA ja kilpailun ilmoittautumislomake.

 

Alkuperäinen STT Infon tiedote

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *