Home

MPIDEA 2019 on tulossa vielä kovemmilla kierroksilla – Suuret kiitokset kaikille MPD-vaikuttajille panoksesta innovoinnin hyväksi

Suomen tärkein teollisuustapahtuma Manufacturing Performance Days 2017 (MPD) on päättynyt Tampere-talolla uutta rakentaen ja eteenpäin katsoen. MPIDEA-kilpailu toteutuu myös vuoden 2019 tapahtuman yhteydessä, kertoi järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Tomas Hedenborg MPD:n loppuhuipennukseksi.

Kaikki MPD-järjestäjät esittävät vielä kerran onnittelunsa MPIDEA 2017 voittajalle, Juha Roiniselle ja SFTecille. Kiitokset lähtevät myös muille MPIDEA:an osallistuneille. MPIDEA:n tähtäin on luoda Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa, mikä on suomalaisen teollisuuden oma kunnianhimoinen työllistämistavoite.

”Nimenomaan osallistuneiden ehdotusten rohkeus ja into lähteä mukaan ovat kannustaneet meitä tekemään jo nyt päätöksen MPIDEA 2019 -ideakilpailun järjestämisestä. Kiitos siis kaikille mukaan lähteneille panoksesta uuden suomalaisen työn luomiseen, emme pudota viestikapulaa tähän”, lupaa MPD-järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Tomas Hedenborg. MPD-tapahtuma on järjestetty kahden vuoden välein vuodesta 2007 alkaen.

Hedenborgin mukaan kaikkien MPIDEA:ssa jatkoon päässeiden ehdotusten menestystä aiotaan seurata, jotta tärkein eli tavoitteiden toteutuminen ei pääse unohtumaan.

 

Innovointi ratkaisee Suomen hyvinvoinnin – kiitos vaikuttajille!

”Haluamme kiittää mitä lämpimimmin kaikkia niitä monia vaikuttajia, jotka tekivät MPIDEA:n mahdolliseksi ja nostivat esiin innovoinnin merkityksen työpaikkojen luomiseksi. Itse työministeri Jari Lindström antoi arvovaltansa arvokkaan asian tueksi”, lähettää Hedenborg kaikkien järjestäjien kiitokset.

Hedenborg kiittää koko kilpailun tuomaristoa mittavasta ahkeroinnista, jossa heijastui ymmärrys innovaation merkityksestä suomalaisen hyvinvoinnin syntymiselle.

”Toivomme, että lähiaikojen päätöksissä näkyvät MPD:ssä esiin nousseet tärkeät puheenvuorot julkisen innovaatiorahoituksen puolesta. Paras kannustin tähän on DIMECC Oy, joka tekee Euroopan tehokkainta innovointiyhteistyötä nimenomaan julkisen ja yksityisen rahoituksen yhteistyöllä”, tiivistää Hedenborg suomalaisen teollisuuden toiveet.

Sekä työministeri Lindström että EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen korostivat eilen DIMECCin esimerkillisyyttä poikkeuksellisen tehokkaasti lisäarvoa tuottavana innovaatioalustana. MPIDEA on jatke pyrkimykselle luoda hyvinvointia.

”DIMECCin puolesta vielä kerran lämmin kiitos kumppaneillemme MPIDEA:n toteuttamisessa, tämä on ollut taas loistava esimerkki hyvän yhteistyön tuloksista”, kiittää toimitusjohtaja Harri Kulmala. Vahvasti mukana MPIDEA:ssa ovat olleet aloitteen tehnyt Siemens sekä McKinsey, Teknologiateollisuus ry, Tieto ja Fastems.

”Erityinen kiitos kuuluu mahtavan pääpalkinnon lahjoittaneelle McKinseylle, joka maailman ykköskonsulttina antoi nyt osaamisensa voittajan siivittämiseen ja sitä kautta koko suomalaisen innovoinnin ja hyvinvoinnin hyväksi”, toteavat sekä Hedenborg että Kulmala.

 

Lisätietoja:

Tomas Hedenborg, MPD-järjestelytoimikunnan pj, 050 310 1999 tomas.hedenborg(at)fastems.com
Harri Kulmala, toimitusjohtaja, DIMECC Oy, 040 840 6380, harri.kulmala(at)dimecc.com

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *