Home

Suomi kärkimaana 3D-tulostuksen Formnext-suurtapahtumassa Saksassa

Suomalaisen lisäävän valmistuksen yritykset ja osaaminen pääsevät näyttävästi esille Frankfurtissa Formnext 2023 -suurtapahtumassa, jonka yhteistyökumppanina ovat Pohjoismaat. Näyttelyalueen pohjoismaisessa paviljongissa sekä ohjelmassa esitellään pohjoisen AM-teollisuuden taloudellista potentiaalia sekä korostetaan 3D-tulostuksen merkitystä kestävän kehityksen näkökulmasta, erityisesti energia- ja materiaalitehokkuuden kannalta
Suomesta mukana ovat 3D-tulostusyrityksiä yhdistävä FAME-ekosysteemi sekä lukuisia palveluntarjoajia, kuten 3DFormtech, 3DStep ja Delva, ohjelmistotoimittajia ja 3D-tulostinvalmistajia sekä tutkimuslaitoksia kuten Oulun yliopisto ja VTT.
”Suomalainen 3D-tulostus on kovatasoista ja meidän yrityksemme pystyvät tarjoamaan kansainvälisesti kilpailukykyisiä ratkaisuja. Haluamme nostaa tätä osaamista esiin. Saimme viime vuoden tapahtumassa suomalaisille 3D-tulostusosaajille merkittäviä avauksia. Yhdistämällä voimamme muiden Pohjoismaiden kanssa pystymme tuomaan osaamista esille vielä näyttävämmin ja vaikuttavammin”, ekosysteemijohtaja Eetu Holstein DIMECC Oy:stä sanoo.

Kansainvälistä kiinnostusta paineastiaan

Näyttelyalueelle saadaan esille inspiroivia yritysten käyttötarkoituksiin tulostettuja kappaleita. FAME-ekosysteemi vie messuille ANDRITZ Savonlinna Worksin kanssa yhteistyössä 3D-tulostetun paineastian, joka on Suomen suurin WAAM-menetelmällä tulostettu kappale. Noin 300-kiloinen paineastia testattiin LUT-yliopistossa. Kappaleen kestävyys on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta, joten testituloksia esitellään messuilla.
Pohjoismaista on mukana parikymmentä näytteilleasettajaa. Suomalaisten, tanskalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten yritysten lisäksi mukana ovat Suomen FAME-ekosysteemi, Tanskan AM Hub ja Norjan Additive Manufacturing Cluster. Useat Pohjoismaiden delegaatiot aikovat myös vierailla Formnext 2023 -tapahtumassa edistääkseen lisäävän valmistuksen teollista soveltamista aktiivisen tiedonvaihdon ja verkostojen laajentamisen kautta.
”Pohjoismaat on ihanteellinen yhteistyökumppani, sillä kyseiset maat näyttävät maailmalle, kuinka kaupallinen menestys voidaan yhdistää kestävään kehitykseen ja osoittavat näin hyvin, miten 3D-tulostus voi olla osana luomassa entistä vastuullisempaa valmistavaa teollisuutta”, sanoo Sascha F. Wenzler, Formnext-tapahtuman järjestäjän Mesago Messe Frankfurt GmbH:n varatoimitusjohtaja.


Formnext 2023 järjestetään 7.–10. marraskuuta

Lisätietoja:

Formnext.com/partnercountry

KUVA: Formnext on 3D-tulostuksen kansainvälinen suurtapahtuma. KUVAAJA: Mesago Messe Frankfurt GmbH / Marc Jacquemin
KUVA: Formnext on 3D-tulostuksen kansainvälinen suurtapahtuma. KUVAAJA: Mesago Messe Frankfurt GmbH / Marc Jacquemin

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *