Home

Teollisuus ja palkansaajat ajavat myös samoja tavoitteita: ÄlySuomi on tarpeen, ja se syntyy vain mittavilla julkisilla investoinneilla innovointiin

Lakkojen lamauttaessa Suomea voi helposti unohtua, että työntekijät ja työnantajat ovat usein avainasioista myös täysin samaa mieltä. Tämä nousi esiin Suomen teollisuuden avainvaikuttajien foorumissa, kun teollisuuden tärkein innovaatioalusta DIMECC juhlisti 10-vuotistaivaltaan. Tilaisuudessa julkaistussa ÄlySuomi-kirjassa mittavia julkisia panostuksia innovointiin vaativat niin teollisuuden Risto Siilasmaa kuin Teollisuusliiton Riku Aaltokin.

Suomen johtavat teollisuusvaikuttajat kokoontuivat tänään Helsingissä juhlistamaan teollisuuden tärkeimmän innovaatioalustan DIMECC Oy:n 10-vuotisjuhlaa. Salintäysi teollisuuden ja tutkimuksen huippuammattilaisia sai käteensä uunituoreen ÄlySuomi-kirjan, joka avaa niin päättäjille kuin kaikille muillekin kiinnostuneille, miksi panostus innovointiin on Suomen tulevan hyvinvoinnin kannalta ratkaisevan tärkeää.

Euroopan valmistavan teollisuuden kattojärjestön Orgalimen presidentti Tomas Hedenborg siteerasi tilaisuuden alussa ÄlySuomi-kirjasta Risto SiilasmaataTeknologiateollisuus ry:n hallituksen ja Nokian hallituksen puheenjohtajaa. Siilasmaa selittää, miksi innovointi on suora linkki menestykseen ja työpaikkoihin.

”Arvokkaimmat tuotteet ja palvelut nousevat haastavimmista teknologioista. Niistä saadaan suurin lisäarvo sekä teollisuudellemme että yhteiskunnallemme. Haastavimmilla teknologioilla ja niihin perustuvilla liiketoimintamalleilla luodaan tuleva hyvinvointimme. Menestys luo lisää työtä.”

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto alleviivaa kirjasessa sekä innovoinnin merkitystä että työnantajien ja työntekijöiden yhteistyön tärkeyttä. Aallon mukaan vain korkein tuottavuus ja parhaat tuotteet takaavat Suomen menestyksen, ja innovointia on viime vuodet laiminlyöty.

”Suomi kasvaa kestävästi innovoinnin ja osaamisen avulla. Ne yhdessä muodostavat yhtälön, joka on pohja käytännössä kaikelle kasvullemme. Tätä pohjaa on nyt laiminlyöty, muutos tarvitaan heti. Vaikka talous korkeasuhdanteessa lentää, voi käänne olla edessä milloin vaan. Suhdanteista vapaampi menestys voi syntyä vain parhailla tuotteilla, joiden lisäarvo on mahdollisimman korkea. Ilman laajamittaista panostusta huippuluokan innovointiin tämä jää vain haaveeksi”, kirjoittaa Aalto.

DIMECCin 10-vuotisseminaarin CEO Forumissa puhuivat (oikealta) Euroopan valmistavan teollisuuden kattojärjestön Orgalimen presidentti ja Fastemsin konsernijohtaja Tomas Hedenborg, Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jaakko Hirvola, Futurice Oy:n hallituksen jäsen Tuomas Syrjänen, VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara, Silo.AI Oy:n toimitusjohtaja Tero Ojanperä ja Digitalist Groupin CEO Ville Tolvanen. Kuva: Ingmar Baarman, DIMECC.

DIMECC on Euroopan tehokkainta innovointia

Tapahtumakeskus Koskenrannassa puhunut Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola onnitteli DIMECCiä menestyksekkäästä työstä. Hirvola piti hälyttävänä julkisten innovaatiopanostusten kuihtumista viime vuosina ja käytti DIMECCiä esimerkkinä poikkeuksellisen onnistuneesta yritysvetoisesta innovoinnista.

”Tarvitsemme nimenomaan tehokasta yritysvetoista innovointia. Teollisuus tarvitsee innovatiivisia ekosysteemejä. DIMECCin johtamat One Sea ja Intelligent Industry ovat tästä erinomaisia esimerkkejä, jotka kokoavat yhteen teollisuutemme huippuyritykset luomaan parempaa tuottavuutta ja kasvua niin teollisuudelle kuin koko Suomelle”, totesi Hirvola.

Hirvolan mukaan DIMECC ja ÄlySuomi-visio istuvat täysin Teknologiateollisuuden linjauksiin.

”Olemme itse tuomassa julki uutta ohjelmaa, Älykkäitä tekoja Suomelle. Niitä todella tarvitaan, oli kyse sitten ilmastosta, innovointiin panostamisesta tai varsinkin osaamisesta ja oppimisesta, johon haluamme kiinnittää erityistä huomiota”, kertoo Hirvola.

DIMECCin tuottavuus ja tehokkuus on arvioitu koko Euroopan tehokkaimmiksi. Yritykset ovat laskeneet yhden DIMECCin innovaatio-ohjelmiin investoidun euron tuoneen takaisin 20 euroa, mikä on ainutlaatuisen korkea hyötysuhde. Samalla DIMECCin hallintokulut ovat Euroopan alhaisimmat, vain 3,5 prosenttia. DIMECCin toimitusjohtajan Harri Kulmalan mukaan ansio ei kuulu DIMECCin pienelle henkilöstölle, vaan sille yli 2000 suomalaisen huippuasiantuntijan yhteisölle, jonka osaamisen varaan innovaatio-ohjelmien tulokset rakentuvat.

”Kun puhutaan DIMECCistä ja sen menestyksestä, puhutaan teistä kaikista. Yritykset ja asiantuntijat, joiden kanssa saamme tehdä työtä, ovat avain menestykseemme”, kiitti Kulmala 200 vaikuttajan yleisöä.

Risto Siilasmaa tiivistää kirjassa oman artikkelinsa loppuun, mistä ÄlySuomessa on kyse:

”ÄlySuomi. Yhteen sanaan tiivistyy visio, johon meidän on pyrittävä. Se on teollisuuden, työntekijöiden, taloutemme ja koko yhteiskuntamme yhteinen etu. Jos emme panosta innovoinnin rahoitukseen lyhytnäköisten säästöjen takia, tuhoamme tulevaisuutemme. Ei olla älyttömiä.”

Linkki ÄlySuomi-kirjan digiversioon: https://www.dimecc.com/wp-content/uploads/2018/10/DIMECC-kirja-2018_web.pdf

Lisätietoja:

Harri Kulmala, Toimitusjohtaja, DIMECC Oy, 040 840 6380, harri.kulmala@dimecc.com

Alkuperäinen STT:n tiedote

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *