Home

Finnish Industrial Internet Forum (FIIF) siirtyy DIMECCin johdettavaksi

Teollisen internetin ja digitalisaation käytännön kehittämisen sparrauksessa siirrytään seuraavalle tasolle.

Tervetuloa uudistuvan FIIF:n pariin!

Vuonna 2014 Teknologiateollisuus r.y.:n silloinen puheenjohtaja Pekka Lundmark käynnisti Finnish Industrial Internet Forumin (FIIF). FIIF sai nopeasti koottua satoja yrityksiä ja tutkimuslaitoksia keskustelemaan teollisen internetin ja digitalisaation käytännöistä. Nyt neljän vuoden jälkeen Teknologiateollisuus r.y. siirtää FIIF-toiminnan alansa innovaatioalustan DIMECC Oy:n johdettavaksi.

FIIF-toiminta on vakiintunutta, joten sitä pitää uudistaa. Vahvasti verkottuneena toimijana DIMECC Oy:llä on mahdollisuuksia uudistaa FIIF-toimintaa monin tavoin. Teollisesta internetistä on olemassa toteutuksia ja kokemuksia jo monella. Viime aikoina on kuitenkin syntynyt uusia teknologisia mahdollisuuksia, joihin yritysten tulee pikaisesti tarttua. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset virtuaalitodellisuuden sovellukset ja tekoäly.

DIMECC Oy:ssä on alamme teknologiakehityksen uusin tieto ja suuri yritysvetoinen TKI-hankekanta, joiden avulla FIIF voi tuoda yrityksille haastavimmat uudet näkökulmat ja impulssit. Esitelmistä, puheista ja kokemuksien jakamisesta siirrytään enemmän konkreettisiin tekoihin, pilotteihin, demoihin sekä digimuutosten tulosten ja vaikuttavuuden korostamiseen. FIIF-tilaisuuksissa ryhdytään painottamaan yhdessä tekemistä ja muutoksen aikaansaamista. Yritykset voivat jatkossa saada FIIF-toiminnasta kotiin vietäväksi ideoiden lisäksi työkaluja.

Teknologiateollisuus r.y. siirtää FIIFin jäsenyystiedot ja kutsurekisterit automaattisesti DIMECC Oy:lle. Seuratkaa siis DIMECC Oy:stä lähiaikoina tulevaa FIIF-informaatiota.

Toivotamme kaikki FIIFin nykyiset jäsenet ja sellaiseksi jatkossa haluavat seuraamaan uudistuvaa FIIF-toimintaa sekä luomaan uusia käytäntöjä yhdessä muiden kanssa.

Lisätietoja:

Ville Peltola, @villepeltola
Johtaja, Teknologiateollisuus ry

Harri Kulmala
Toimitusjohtaja, DIMECC Oy

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *